img_0240

Museokortilla Urkin Piilopirtille

20.4.2021

Urkin Piilopirtti on valittu Museokorttikohteeksi ja Museoliiton jäseneksi.

Museokorttikohteita on Pirkanmaalla Tampereen lisäksi melko harvassa; Kangasalla, Valkeakoskella, Sastamalassa, Mäntässä, Urjalan Nuutajärvellä ja nyt myös Ylöjärvellä.

Tampereen Taidemuseon delegaatio antoi virallisen lausunnon paikan taidekokoelmasta jo v. 2016 ja lausunto oli varsin positiivinen. Näin Museoliiton jäseneksi pääsy helpottui.

Urkin Piilopirtti eroaa olennaisesti perinteisistä taidemuseoista. Taide on pääosin tilaustöitä ja varta vasten paikkaan suunniteltuja. Taidetoiminta on osana liiketoimintaa: taidehotelli, kokous- ja ravintolatoiminta, taidesauna, ohjelmapalvelut ym. taidenäyttelytoiminnan lisäksi. Teokset ovat 2000-luvun taidetta ja designia sekä ”tulevaisuustaidetta”.

Urkin Piilopirtille on tehty tilaustaidetta jo 14 vuotena ja taidetta on esitelty yleisölle vuosittain. Teoksia on yli 200 ja tämän vuoden näyttelyyn ”Taiteen ja sisustuksen vuoropuhelu” valmistuu 21 tilausteosta aikaisempien lisäksi.

Näyttelyn kuraattorina, kuten edellisinä 10 vuotenakin, toimii Suomen ensimmäinen kuvanveiston professori Radoslaw Gryta.  Grytan näkemyksen mukaan henkilö, joka on valmistunut yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta taiteen alalta, on saanut ajokortin taiteilijaksi, mikä antaa kuvan paikan taiteen laatukriteeristä. Lisäksi Gryta hyväksyy töiden tekijäksi alan opiskelijat, mikäli he tekevät teoksen hänen valvonnassaan.

Muita kuraattoreita ovat olleet Suomen Lasimuseon johtaja (v. 2016 asti) FT Heikki Matiskainen (lasinäyttely) ja kahden ensimmäisen vuoden aikana Lahden museotoimenjohtaja FM Timo Simanainen.

Lisätietoja: yrittäjä/toimitusjohtaja Jyrki Sasi, p. 040 7709 275.

OHJELMAPALVELUT

Taide ja kulttuuri

Urkin Piilopirtti on nähtävyys sinänsä. Tutustuminen Piilopirttiin ja sen sekä lähiympäristöön on virkistävä matka taiteen maailmaan. Kierros voi sisältää erilaisia vaihtoehtoja. Taideohjelmat voivat olla myös rentoja ja niistä tulee erityisen kiinnostavia miehille, kun yhdistetään taide ja tekniikka.

Alla esimerkkejä ohjelmapalveluista liittyen taiteeseen ja kulttuuriin. Ohjelmien kestoa ja sisältöä on mahdollisuus muokata. Kysy tarjousta omalle ryhmällesi.

Tarjouspyyntö >>

Art goes Urkin Piilopirtti

Ohjattu humoristinen yleiskierros: kuule, mitä Kekkonen teki Pinsiössä ja kierrä ns. tekninen taidekierros (kesto n. 1 h).

Taidenäyttelyesittely

Uusi näyttely avataan aina äitienpäivänä. 2021 aiheena ”Taiteen ja sisustuksen vuoropuhelu”. Taidekierroksen erityisteemaksi voit valita mm. tekniikka ja taide, taiteen huolto, pedagoginen kierros ja lasten taidekierros (sopii myös yritysten perhepäiviin) tai toivomuksienne mukaisesti.

Pinsiön paroonin tarina

Muistatko Edvin Laineen elokuvan Pinsiön parooni? Kuule tarina ja näe patsas.

Nobelkirjailija F. E. Sillanpään kulissit

Tarinatuokio paljastaa milloin mies on onnellisimmillaan. Kuvataan F. E. Sillanpään Nobel-palkinnon taustoja, kirjoja, henkilön merkittävyyttä sekä boheemia elämää lähipiirin kokemusten perusteella.

Vierailu maataideteoksilla

Kohteina kansainvälisesti arvotetut Yltä ja Alta (Nancy Holt, USA) sekä Puuvuori (Agnes Denes, USA). HUOM! Ohjelma voidaan toteuttaa kuntien viranhaltijoille ja päättäjille myös omalla tulokulmalla: Miten taiteellistamisella voidaan saada taloudellista hyötyä sekä teknistaiteelliset toteutukset sorakuopassa taideteoksella.

Taidetyöpajat

Esim. mandalateoksen teko ryhmätyönä ammattitaiteilijan vetämänä, myös muita teemoja.

Jäänveisto

Muotoile ryhmäsi kanssa jäätä ammattiveistäjien opastuksella. Lopputuloksena syntyy esim. jääbaari ja omat juomalasit jäästä. Toteutus ajalla 1.2.–15.3, säävaraus. ”Eksoottisen” suomalainen laji – suosittelemme erityisesti kansainvälisille ryhmille. Kysy myös muita talviohjelmia: jääcurling, jääkenkäily, jäänsahaus, talvikalastus ja jäägolf.

Musiikkia, maestro!

Tee oma soitin ammattimuusikon opastamana. Raaka-aineina esim. vesi- ja viemäriputket. Lopuksi yhteinen konsertti –hämmästyt äänistä!

Kulttuuri- ja historiaretket lähiympäristöön

Voimme lähteä ammattioppaan kanssa lähiympäristöön, joka pulppuaa historiaa ja kulttuuritarjontaa. Varaa aikaa vähintään kaksi tuntia. Pyydä tarjous >> Kulkuneuvon voit järjestellä itse tai jättää huoleksemme. Suositeltuja teemoja:

  • Historiakierros kansalaissodan taistelupaikoille
  • Kyröskoski – paperikartonkitehdas ja sen kehitys
  • Nobelkirjailija F.E. Sillanpään kirjojen aidot tapahtumaympäristöt
  • Kulttuurikierros: Miltä näyttää luonto Sillanpään kirjoissa

Katso myös Luonto- ja liikuntaohjelmat >> ja Muuta ohjelmaa >>

Tarjouspyyntö >>